Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa.

Sarah ja Eddie kohtaavat sattumalta Sarahin vieraillessa vanhempiensa luona Englannissa. Heidän välillään kipunoi ensihetkestä alkaen, ja he viettävät yhdessä unohtumattoman viikon. Eddien on lähdettävä aiemmin sovitulle reissulle Espanjaan ja lyhytkin ero suhteen alkuhuumassa tekee kipeää, mutta hän lupaa soittaa päästyään lentokentälle.

Soittoa ei kuitenkaan koskaan kuulu.

Sarah aavistaa jonkin olevan pielessä, ja Eddien unohtamisen sijaan alkaa selvittää, mitä tälle on tapahtunut. Jotkut salaisuudet ovat kuitenkin kierompia kuin kukaan olisi osannut odottaa.

Rosie Walshin neljäs teos Hän lupasi soittaa on ihanan kepeän romanttinen, mutta juonessa on silti imua ja jännitystäkin. Pakko myöntää, että nti Kirjastotädilläkin jäivät yöunet vähän lyhyiksi, kun loppupuolisko oli pakko lukea kerralla loppuun. Tietysti tässä on hieman sellaista epärealistisen lällyä romantiikkaa, mutta miksi ihmeessä niin ei saisi olla. Juoni kun kuitenkin kulki hyvin eteenpäin, tarina oli riittävän uskottava ja hahmoista löytyi samaistumispintaa.

Hän lupasi soittaa on mukavan kevyt muttei kuitenkaan höttöinen kirja täynnä sydämellisiä ihmiskohtaloita. Suosittelut!

-Nti Kirjastotäti

Mainokset

Minna Eväsoja: Shoshin – aloittelijan mieli.

Minna Eväsojan Shoshin – aloittelijan mieli on lempeä tuulahdus japanilaisia perinteitä ja Japanin kulttuuria suomalaiseen mielenmaisemaan. Lyhyissä luvuissa keskitytään kussakin yhteen näkökulmaan, ajatukseen tai käsitteeseen. Eväsoja tuo ikiaikaisia tekstejä näkyväksi nykyaikaisen raikkaina, ja sanonnat, runot ja opit jopa tuhannen vuoden takaa soveltuvat elämänohjeiksi tähänkin päivään.

Shoshin tuo nöyryyttä ja armollisuutta itseä kohtaan. Täydellinen muoto ei olekaan tärkeintä saati edes tavoiteltavaa, vaan oikea asenne, sydämellä tekeminen. Pakko myöntää, että etenkin nti Kirjastotädillä on tässä aika paljon opeteltavaa.

Sivu sivulta opit ja viisaudet valuvat lukijansa elämään. Käsin kirjoittaessa alkaa kiinnittää huomiota kirjaimien muotoon, sänky tulee pedattua vähän huolellisemmin, ruoan haarukoi suuhunsa hieman maltillisemmin. Sitä haluaa keskittyä enemmän hetkeen, laskea kännykän alas, todella keskittyä siihen, mitä on tekemässä, todella nähdä maailman kauneuden ympärillään ja kokea ainutkertaiset kohtaamiset läheistensä kanssa.

Eväsojan tekstin lomaan valikoitujen runojen kauneus saa ihastumaan japanilaiseen kulttuuriin ja herättää halun tehdä omasta elämästä yhtä seesteistä ja harmonista. Halun nähdä elämän taiteen arjen teoissa.

Kaiken kauniin sisältönsä lisäksi kirja on myös itsessään kaunis. Tekstit on rytmitetty sivuille ilmavasti, ja lukujen lyhyys tuo oman rauhallisen tunnelmansa lukemiseen. Väliin jää tilaa makustella ja mietiskellä lukemaansa. Runsaasti kuvitetun teoksen kuvat ovat japanilaisia puupiirroksia Ateneumin taidemuseon kokoelmista. Tämä on teos, jota ei ole tarkoitus lukea läpi yhdeltä istumalta, vaan selailla sulateltavina annoksina muutama sivu kerrallaan.

Tämä kirja kolahti juuri sinne minne sen kuuluikin, ollen kokonaisvaltainen opas ja suunnannäyttäjä.

-Nti Kirjastotäti

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa.

Selja Ahavan omakohtaiseen kokemukseen perustuva Ennen kuin mieheni katoaa kertoo naisesta, jonka rinnalla elää mies, joka ei olekaan mies. Yhdestä syvästä huokauksesta ja sen jälkeen lausutusta lauseesta alkaa pitkä matka, jonka varrella kumpikin muuttuu.

Kirja on kaunis, vavahduttava. Kosketukselle arka, ja samalla kuin luonnonvoima, joka jyllää mielen musertavalla voimalla eteenpäin.

Vaikka kerronta on tunteentäyteistä, se ei missään kohdassa ylitä lukijan ymmärryksen rajaa. Tiedättehän ne kirjat, jotka tuntuvat siltä, että ne on tarkoitettu jollekin älykkäämmälle, lukeneemmalle, jotenkin paremmalle kuin lukija itse. Ahava välttää tällaiset karikot ja pitää lukijan matkassa, vaikka mikään kirjassa koettu ei olisi lähelläkään lukijansa kokemusmaailmaa.

Tämä on hieno kosketus arkaan aiheeseen. Kaunis kaunokirjallinen teos, jonka pohjalla on niin paljon sellaista tietoa ja tuskaa, johon on ehkä vaikea sellaisenaan tutustua. Ennen kuin mieheni katoaa antaa kosketuspintaa toisenlaiseen maailmaan, jossa piirretyt ääriviivat, ohitetut saaret ovat pelkkää pintaa, vasta ensimmäinen ranta, jonka takana odottaa kokonainen tuntematon manner.

Hieno, suosittelut!

-Nti Kirjastotäti

Meik Wiking: Lykke – onnellisten ihmisten salaisuudet.

Melkein kaikki ovat varmasti jo kuulleet tanskalaisesta hyggestä, lyhyesti sanottuna elämän pienistä iloista nauttimisesta, sekä Meik Wikingin kirjoittamasta hyggen perusteoksesta Hygge: hyvän elämän kirja. Wiking on Kööpenhaminan The Happiness Research Instituten toimitusjohtaja ja yksi maailman johtavista onnellisuuden asiantuntijoista. Nyt Wiking paljastaa meille lisää tanskalaisten onnellisuudesta kirjassaan Lykke: onnellisten ihmisten salaisuudet.

Visuaalisesti Lykke on hyvin samankaltainen kuin edeltäjänsä Hygge. Kirja on pienikokoinen, mukavasti käteen mahtuva, värikkään iloisesti ja hyvin runsaasti kuvitettu ja lyhyine lukuineen erittäin kutsuva. Täydellinen vastakohta nti Kirjastotädin edelliselle lukukokemukselle.

Lykke keskittyy avaamaan sitä, miksi Tanskaa ja tanskalaisia pidetään niin onnellisina. Samalla ympäri maailmaa onnellisuutta tutkinut Wiking tuo esille myös muiden maiden ja kulttuurien tapoja levittää onnellisuutta. Esimerkkejä löytyy niin Portugalista, Kolumbiasta, Bhutanista kuin Suomestakin. Kirja on jaettu muutamaan eri lukuun, joiden kunkin aiheita käsitellään monesta eri näkökulmasta. Mukana on esimerkkejä niin yksittäisten ihmisten elämistä, naapurustojen ystävystymisistä kuin isojen yritystenkin onnistuneista ja hyvinvointia lisänneistä kokeiluista. Kirja on siis hyvin kattava kooste monista eri tutkimuksista ja havainnoista, ja se käsittelee koko elämää niin monesta eri näkövinkkelistä keveästi muttei missään nimessä ontosti.

Lykke on oikein omiaan niille, jotka eivät halua lukea ”tee nämä seitsemän kikkaa ja tulet ikionnelliseksi!” -opuksia. Lykke kokoaa yhteen tilastoihin ja tutkimuksiin perustuvaa faktaa ja pukee sen helposti luettavaan muotoon. Vaikka seassa on myös suorempia vinkkejä onnellisuusvihje-nimellä varustettuna, jättää Lykke paljon myös lukijan oman puntaroinnin varaan. Mitä itse voisi tehdä lisätäkseen omaa onnellisuuttaan? Voisiko ehdottaa omalle työpaikalle hiljaisuuden tunteja, jolloin kukin saisi rauhassa keskittyä hetkeksi vain omaan työhönsä? Voisiko etätyöpäiviä lisätä? Olisiko mahdollista käydä enemmän luonnossa kuten japanilaiset käyvät ”metsäkylvyissään”? Voisiko tutustua naapureihin, opetella heidän nimensä, perustaa vaikka oman pikku kirjanvaihtopisteen tai viettää naapurien päivää kuten hollantilaiset?

Tämä on kiva kirja. Tätä ei pitäisi vain ahmia kannesta kanteen, kuten nti Kirjastotäti teki, vaan se vaatii aikaa ja sulattelua. Vähitellen, pala palalta, kunkin on mahdollista saada hieman enemmän lykkeä elämäänsä.

-Nti Kirjastotäti

Gerald Posner: Isäni oli natsi.

Gerald Posnerin Isäni oli natsi – kolmannen valtakunnan johtajien lapset kertovat ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1991. Se oli ensimmäisiä natsijohtajien jälkeläisistä kertovia kirjoja, ja ensimmäinen, jossa he esiintyivät omilla nimillään.

Posner piti tärkeänä sitä, että lukijan on mahdollista ymmärtää, mistä asemasta haastateltavat puhuvat. Osa tunsi isänsä vain varhaislapsuudessaan, osalle selvisi vasta aikuisiällä isän teot ja osallisuus hirmutekoihin. Osa näistä isistä vapautui, osa istui lyhyemmän aikaa, osa pitkään, osa teloitettiin.

Vuonna 2017 ilmestynyt uusi painos on edelleen ajankohtainen. Menneisyys on muistettava, jotta virheiden toistaminen on mahdollista välttää. Vaikka osa näistä lapsista tuomitsee jyrkästi isiensä teot, osa on puolustanut isänsä kunniaa viimeiseen asti.

Kirja on tasapainoinen yhdistelmä lasten haastatteluja suorine lainauksineen, kirjailijan kerrontaa ajan tapahtumista ja lainauksia mm. isien kirjeenvaihdosta. Tekstiä on sujuvaa lukea, vaikkei suinkaan mukavaa. Ei voi tuntea kuin vihaa, niin syvältä rikki repivää vihaa tätä kaikkea kohtaan, ja samalla surua niiden lasten puolesta, jotka joutuvat isiensä taakkaa tahtomattaan kantamaan. Ja sitten taas vähän lisää vihaa niiden lasten vuoksi, jotka isänrakkaus on sokaissut.

Isäni oli natsi kokoaa yhteen kahdentoista eri asemissa olleen natsijohtajan lapsen kokemukset ja mielikuvat elämästä isiensä tekojen kanssa. Tarinat ovat keskenään hyvin erilaisia asetelmien erilaisuudesta ja kunkin suhtautumisesta riippuen. Mukana ovat Hans Frankin pojat Niklas ja Norman, Rudolf Hessin poika Wolf, Karl Saurin pojat Klaus ja Karl, Hjalmar Schachtin tytär Cordula, Josef Mengelen poika Rolf, Karl Dönitzin tytär Ursula, Claus von Stauffenbergin poika Franz Ludwig, Ernst Mocharin tytär Ingeborg, Hermann Göringin tytär Edda ja Max Drexelin tytär Dagmar. Mukana on siis hyvin isoja nimiä, ja haastattelut ovat poikkeuksellisia. Osa haastateltavista on puhunut isästään ainoastaan Posnerille.

Tästä on vaikea kirjoittaa, mutta tämä kannattaa ehdottomasti lukea.

-Nti Kirjastotäti

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä.

Tämä meni niin ihon alle, että tästä on vaikea kirjoittaa, mutta se on myös vaikea jättää huomiotta.

Pauliina Vanhatalo kirjoittaa Toisessa elämässä lyhyin, näennäisen helpostiluettavin luvuin keski-ikää lähestyvän naisen elämästä. Kun elämän suuret valinnat on tehty ja on aika… niin, aika mille?

Voiko keski-ikäisenä vielä unelmoida ja saavuttaa unelmiaan? Onko vielä jotain saavutettavaa? Voiko nelikymppinen olla vielä tarinansa päähenkilö, vai onko elämä niin arkista, ettei siitä riitä juonta edes sivuhenkilölle? Voisiko ilman juonta elää?

Tätä lukiessa nti Kirjastotäti ymmärsi olevansa nelikymppinen (lähes) kolmikymppisen kehossa. Tämä ei voi olla näin! Tämän kirjan aika pitäisi olla vasta kymmenen vuoden päästä! Ehkä vielä voi vain kieltää kaiken ja tarttua tähän aiheeseen uudelleen sitten, kun alkaa oikeasti lähestyä neljääkymppiä.

Aiheuttamistaan kaihertavista tuntemuksista huolimatta Vanhatalon tekstiä on myös miellyttävää lukea. Se etenee mukavasti, ja isoon aiheeseen istuvat lyhyet luvut, yhden tai kahden sivun pituiset. Yhdelle ajatukselle kerrallaan on sopivasti tilaa. Sivuille on ahkerasti viljelty hyviä, napakoita lauseita, joita täytyy jäädä hetkeksi makustelemaan. Teksti on täynnä vertaistukea ja lohtua.

En ole yksin.

Kun suuret valinnat on tehty, on aika suunnata katseensa uuteen, toiseen elämään.

-Nti Kirjastotäti

Jojo Moyes: Paris for One.

Jojo Moyes taitaa olla yksi tämän hetken luetuimpia kirjailijoita. Vaikkei hänen kirjojaan olisikaan lukenut, useimmat ovat varmasti vähintäänkin kuulleet elleivät jopa nähneet hänen romaaniinsa Kerro minulle jotain hyvää perustuvan elokuvan, Me before you, jota tähdittää mm. eräs Emilia Clarke. (elokuvassa on muuten aivan ihania mekkoja ja kenkiä, joten kannattaa katsoa se viimeistään nyt.)

Kerro minulle jotain hyvää aloitti sarjan, johon on ilmestynyt jatko-osa Jos olisit tässä sekä elokuussa suomeksi ilmestyvä Elä rohkeasti, jossa päähenkilö Louisa Clark seuraa unelmiaan ja lähtee New Yorkiin. Missään ei sanota sarjan olevan trilogia, joten ties vaikka osia tulisi vielä jonain päivänä lisääkin.

Mikäli tätä kolmatta osaa ei malttaisi enää odottaa (etenkin kun kirjastojen varausjonot ovat nykyään niin pitkät) ja muut Moyesin suomennetut romaanit alkavat olla luettuja, kannattaa kurkata myös englanninkielisten hyllyyn. Sieltä nimittäin löytyy esimerkiksi toistaiseksi suomentamaton novellikokoelma Paris for One and other stories.

Kokoelman nimikkotarina Paris for One kertoo Nellistä, tarkasta, täsmällisestä Nellistä, joka päättää kerrankin repäistä ja lähteä poikaystävänsä kanssa ensimmäistä kertaa reissuun, Pariisiin. Asiat eivät kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan, ja Nell epäileekin jäävänsä koko viikonlopun ajaksi hotellihuoneeseensa. Saavatko Pariisin tuoksut hänet ulos kuorestaan? (no tietenkin saavat.)

Suloisen Pariisi-tarinan lisäksi samoihin kansiin on ujutettu kymmenen muutakin tarinaa. Ensimmäinen on melkein puolen kirjan pituinen, joten loput ovat huomattavasti lyhyempiä. Tyyli on tuttua Moyesia, ja vaikka englanninkielistä ei tulisikaan yleensä luettua, on tästä helppo aloittaa. Teksti soljuu mukavasti eteenpäin olematta liian vaikeaa, ja on ihana kerrankin lukea jotain alkuperäiskielellä, kuten se on alunperin tarkoitettu. Tätä voi hyvin suositella uuden romaanin odotukseen!

-Nti Kirjastotäti