Clare Mackintosh: Anna minun olla.

Clare Mackintosh on laittanut tuulemaan. 12 vuotta poliisina toiminut Mackintosh alkoi romaanikirjailijaksi, ja esikoisteos Annoin sinun mennä oli Britannian vuoden 2015 parhaiten myynyt esikoisrikoskirja. Sittemmin hän on julkaissut teoksen Minä näen sinut (blogiteksti jäänyt näköjään kirjoittamatta), ja tänä vuonna julkaistiin kolmas teos Anna minun olla.

Tämän kolmannen teoksen alkuasetelma on erikoinen. Anna Johnsonin molemmat vanhemmat ovat kuolleet. Hänen isänsä heittäytyi alas kallionjyrkänteeltä, samoin teki hänen äitinsä seitsemän kuukautta isänsä jälkeen. Itsemurhat oli toteutettu samalla tavalla yksityiskohtia myöten. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut masennukseen taipuvainen, elämä tuntui kulkevan ihan hyvin, mutta eihän koskaan voi todella tietää.

Ei todellakaan voi. Äitinsä kuoleman vuosipäivänä Anna saa irvokkaan onnittelukortin, johon on kirjattu kolme sanaa: Itsemurhako? Mieti vähän.

Anna ei ole alunperinkään voinut uskoa itsemurhaa, joten epäilykset heräävät nopeasti. Hän alkaa nyt toden teolla selvittää, mitä hänen vanhemmilleen tapahtui. Mutta kortin lisäksi alkaa tapahtua muutakin, ja Anna tuntee olonsa uhatuksi. Onko Anna turvassa edes omassa kodissaan? Kehen hän voi luottaa?

Anna minun olla on jännittävä, hyvin rakennettu rikosromaani, joka pitää otteessaan. Vaikka kannen tekstit paljastavat ehkä hitusen liikaa, on juonessa silti ihan riittävästi yllättäviä käänteitä. Vaikka tämä genre ei kuulukaan nti Kirjastotädin suosikkeihin, jokin siinä selvästi on, kun kaikki kolme Mackintoshin kirjaa on pitänyt lukea melkein heti niiden ilmestyttyä.

-Nti Kirjastotäti

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä.

Nti Kirjastotäti ei mitenkään erityisesti lue jännityskirjallisuutta, Agatha Christie taitaa olla ainut iloinen poikkeus. Kuitenkin sattumalta Clare Mackintoshin esikoisromaani Annoin sinun mennä eksyi nti Kirjastotädin käsiin ja pääsi yllättämään.

Tarina alkaa onnettomuudesta. Äiti menettää lapsensa, kun kuin tyhjästä ilmestyy auto. Kuljettaja pakenee paikalta ja katoaa, eikä törmäykselle löydetä yhtäkään silminnäkijää lapseensa keskittyneen äidin lisäksi. Autosta tai sitä kuljettaneesta henkilöstä ei jää lähes mitään todisteita.

Päähenkilö Jenna Gray päättää jättää kaiken ja lähtee käsittelemään suruaan yksinäiseen, syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolle. Muistojaan hän ei kuitenkaan pysty jättämään taakseen. Myöskään poliisi, erityisesti rikoskomisario Ray Stevens, ei pysty unohtamaan tapausta, vaan selvittelee sitä ohuiden tietojensa varassa vielä vuotta myöhemminkin.

Koska nti Kirjastotädillä ei ole kummoistakaan vertailupohjaa mitä jännityskirjallisuuteen tulee, oli etenkin sitä vasten kirjan alkupuoli aika mitäänsanomatonta. Ihan hyvää kerrontaa, ei siinä mitään, mutta missä on se jännitys?

Ja sitten tulee se juonenkäänne.

Se on hieno. Ihan oikeasti hieno. Mutta senkään jälkeen ei oikeastaan jännittänyt. Lähinnä tuntui pahalta, vihastutti, ahdisti, inhotti, sitä enemmän, mitä pidemmälle tarina kulki. Mutta kai jännityskirjallisuus saa niitäkin tunteita aiheuttaa.

Annoin sinun mennä on hyvä, ajatuksia herättävä, hienosti koottu, yllättävä. Siinä on merta, hiekkaa, koiria, kävelyä, sadetta. Myös pahaa oloa, ahdistusta, pelkoa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen, mikäli tämän lajin kirjat kiinnostavat. Mielenkiintoa lisää myös se, että kirjailija itse on toiminut ennen poliisina, ja tämä tarina pohjautuu tapaukseen, jota hän itse aikoinaan tutki. Suosittelut!

-Nti Kirjastotäti