Arman Alizad ja Meeri Koutaniemi: Riisuttu Suomi.

Riisuttu Suomi esittelee ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä, suomalaisia työntekijöitä, joiden tarinat ja työnkuvat jäävät kuitenkin merkityksellisyydestään huolimatta usein näkymättömiin. Tarinat on aseteltu pareittain: seksityöläinen ja asiakas, tullivirkailija ja salakuljettaja, eversti ja pasifisti, siivooja ja jäteautonkuljettaja. Yhteensä 16 tarinaparia, 32 ihmistä.

Monet työt ovat sellaisia, joista ei oikein tiedä mitään, jollei henkilökohtaisesti tunne ketään kyseistä työtä tekevää. Nti Kirjastotädillekin lähes kaikki näistä olivat tuntemattomia.

Kirja on upea avaus ihmiselämän kirjoon, siihen, miten monenlaista elämämme onkaan. On niin helppo tuomita, ylenkatsoa, väheksyä, kun ei oikeastaan tiedä, mistä puhuu. Ja toisaalta joidenkin kohdalla huomasi, että ainakin sen yksittäisen haastatellun henkilön kohdalla on oikeastaan ollut vähän myös oikeassa. Valitettavasti.

Haastattelut on toteutettu hienosti. Arman Alizadin oma persoona välittyy kysymyksistä, ja hän myös osaa myöntää, kun ei oikein ole varma sanojenasettelustaan. Haastatellut vastaavat kysymyksiin omin sanoin, ne on kirjattu sellaisenaan ylös. Joskus he vastaavat suoraan siihen, mitä on kysyttykin, joskus kiertävät sen verran, että unohtavat kysymyksen matkalla.

Meeri Koutaniemen valokuvat ovat sanalla sanoen upeita. Ne tuovat oman osansa tarinaan, näyttävät haastatelluista vielä enemmän, kuin sanat voivat yksin kertoa. Niissä on yksityiskohtia, paikkoja, ilmeitä, olemusta. Haastatellulle tärkeitä asioita ja niitä, jotka Koutaniemi huomaa tärkeiksi. Upeita ja täydentäviä.

Nti Kirjastotätiä itseään koskettivat eniten haudankaivaja – ruumiinavaaja sekä saattokodin hoitaja – terminaalipotilas. Kukapa tiesi, miten maanläheisesti haudankaivaja voi suhtautua elämään. ”Kenellekään ei oo huomista luvattu.” Tai miten suuren työn ruumiinavaaja tekeekään, sillä hän tekee myös diagnooseja sairailta otetuista näytteistä. Jotta jos ei kyseisen potilaan elämä, niin ehkä seuraavan elämä voisi olla vähän helpompi, vähän pidempi, vähän parempi.

Kukapa nuori osaisi suhtautua sellaisella lämmöllä saattohoitoon. Ja kukapa terminaalipotilas ottaisi niin ilolla vastaan elämän haasteet huolimatta siitä, että neliraajahalvaantuu 13-vuotiaana.

Kirja on kaunis kirja ihmisistä ja ihmisyydestä. Se tuo yhteenkuuluvuutta ja ymmärrystä muista ja itsestä. Teemme kaikki oman tärkeän osamme, vaikka se olisikin muilta näkymättömissä.

Kiehtova opus, kertakaikkiaan. Ainoana miinuksena on kirjoituksessa olevat huolimattomuusvirheet, jotka menevät kyllä yksi siellä täällä, mutta kolme samalla sivulla alkaa olla jo tosi monta. Kaikin muin tavoin, rakenteeltaan, sisällöltään, kuviltaan, sanomaltaan, tämä on hieno. Suosittelut!

-Nti Kirjastotäti

Harri Kalha ja Harri Tahvanainen: Nimettömät – kansanvalokuvauksen maaginen maailma.

1800-luvun lopulla valokuvat alkoivat olla lähes jokaisen ulottuvilla, ja potretit yleistyivät huomattavasti. Nimettömät-teoksessaan taidehistorioitsija Harri Kalha kertoo näiden näpsäistyjen kuvien historiaa ja tunnelmaa. Kuvista iso osa on poimittu kuvatoimistossa ja museoalalla pitkään työskennelleen valokuvaaja Harri Tahvanaisen kokoelmasta.

Suoraan on nyt sanottava, että nti Kirjastotäti ei lukenut tätä kirjaa tekstin takia. Se ärsytti. Puhuttiin auroista ja ties mistä, jotka eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa.

Sen sijaan itse kuvat. Niitä teoksessa on onneksi paljon. Alkupuolisko kirjasta keskittyy tähän sanalliseen höpötykseen, mikä ihan varmasti kiinnostaa jotakuta muuta, mutta loppupuoli on omistettu kokonaan kuville.

Kuvia on lumoavan ihana katsella. Niiden yhteyteen on kirjattu hyvin lyhyesti vain ydintiedot: vedostusmenetelmä, aikakausi, maa, missä kulkenut postikorttina.

Mukana on niin virolaista painijaa, belgialaisia pelleasuihin puettuja lapsia, yhdysvaltalaisia ilmeisesti kuvanveiston opiskelijoita kuin katolla heleässä kesäasussa tanssahtelevia nuoria naisiakin. Onpa siellä suomalainen emäntä järvessä polskimassakin, toisessa kuvassa isännät vihtojen kanssa matkalla saunaan.

Useimmat kuvista ovat 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä, ja niissä on aivan hulppean ihana tunnelma. On jotenkin uskomatonta ja myös ihanaa ajatella sitä, miten juuri nämä hetket ovat päätyneet valokuvatuiksi. Onhan totta, että nykypäivänä kuvien ottaminen on niin helppoa, että niiden arvostamisesta on tullut vaikeaa. On hauskaa nähdä, miten ihmiset höpsöttelevät siinä ehkä ainoassa ystäväpiiristään otetussa kuvassa (esim. tennisporukka, joka poseeraa tennismailat naamojen edessä Yhdysvalloissa 1910-luvulla otetussa potretissa, tai suomalaiset miehet 1920-luvulla keskellä parhainta tyynysotaa). Osaisipa itsekin. Elää ja ottaa muistoksi vain yhden kauneimman hetken, ilman pitkällistä pönötystä ja mallailua. Tai kameran linssin takana kököttämistä, kun täytyy saada se täydellinen otos.

Mielenkiintoinen, hyvin mielenkiintoinen kirja. Tähän voisi uppoutua päiväkausiksi, mutta nyt on aika luoda omia muistoja.

-Nti Kirjastotäti

Riviera. 

Nti Kirjastotäti on haaveillut Turun Taidemuseon tämänhetkisistä näyttelyistä kesän alusta saakka. Kerran hän oli jo tosissaan menossa, kun yllättävä sairastuminen lykkäsi ikävästi suunnitelmia. Ja kukapa sitä nyt muutenkaan menisi muulloin kuin viimeisenä mahdollisena päivänä.

Viime viikolla nti Kirjastotäti havahtui siihen, että viimeinen mahdollinen päivä on lähestymässä. Nokka siis kohti taidemuseonmäkeä ja valitettavan pikainen tutustuminen Rivieraan. Valitettavasti, koska Jacques Henri Lartiguen Riviera-valokuvanäyttely on niin pysäyttävän ihana, että kuvia voisi katsoa loputtomiin. Seesteinen tunnelma ja etelän auringon lämpö välittyivät niin täydellisesti ja aidosti, hauskoja tilanteita unohtamatta.

Sen lisäksi, että näyttelyn jälkeen tuntui, kuin olisi itsekin käynyt pienellä lomalla, olivat Lartiguen kuvat myös suloinen kurkistus aiempien vuosikymmenien elämään. Ne kengät, vaatteet, hatut, kampaukset… Uima-asut! Viherhuoneet ja veneet. Ehdottomasti, tämä näyttely kestää pidemmänkin tarkastelun, vaikka useampaankin kertaan.

Nyt enää harmittaa, että omasta mielestä parhaat kuvat eivät olleet myynnissä museomyymälän korttihyllyssä. Täytynee lähteä ottamaan omia kuvia samoista maisemista, matka- ja varsinkin lomakuume kun kasvoi kovasti.

Näyttely on avoinna vielä tämän viikon sunnuntaihin asti, tarkemmat tiedot Turun taidemuseon sivuilta.

-Nti Kirjastotäti