Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys.

Paljon puhuttua ja hehkutettua kirjaa on vaikea alkaa lukea. Odotukset kasvavat helposti liian suuriksi. Näin kävi myös Finlandia-ehdokkaaksi valitun, monia muita palkintoja voittaneen Tommi Kinnusen esikoisteoksen Neljäntienristeyksen kohdalla. Kuitenkin nyt, kun nti Kirjastotädillä on jo varattuna liput tammikuussa ensi-iltansa saavaan, romaaniin perustuvaan Turun Kaupunginteatterin näytökseen ja tapaaminenkin kirjailijan kanssa on sovittu, oli teos pakko lukea.

Ei harmita yhtään. Kaikki odotukset täyttyivät, koska teksti on tasaisen laadukasta koko kirjan läpi. Kertaakaan ei tullut sellaista tunnetta, että jokin lause tai tapahtuma olisi jotenkin väkisin puskettu läpi, vaan jokaisessa virkkeessä näkyy kirjailijan tasainen laatu. Päinvastoin, vähän väliä riveissä oli viehättävän kauniita mielikuvia ja kielikuvia, mutta niitä ei ollut niin paljon, että teksti olisi sen vuoksi ollut liian täyteen ahdettua.

Teoksen rakenne on hieman haastava. Vuosikymmenten hypyt ja sitten ikään kuin alusta aloittaminen toisen, kolmannen ja neljännen päähenkilön nahoissa vaatii lukijaltaan hieman keskittymistä, mutta henkilöissä ja tapahtumissa on silti melko vaivatonta pysyä mukana. Kun jaksaa pinnistellä hieman enemmän kahden ensimmäisen osan aikana, loppu laskettelee kyllä kuin itsestään.

Nti Kirjastotätihän tiesi juonen aika tarkkaan jo ennen lukemista. On siis vaikea ottaa kantaa yllättävyyteen tai muihin ominaisuuksiin, ja tämä varmasti myös auttoi aikarakenteen hallitsemisessa. Teos oli silti ehdottomasti lukemisen arvoinen ja tarina, rivien välit ja hahmojen luonteet varmasti kasvaisivat ja avautuisivat vielä enemmän useamman lukemiskerran myötä. Toki yhdelläkin lukemisella kivut, surut ja syvälle sisään kätketyt tunteet koskettavat. On vaikea olla ajattelematta omia läheisiään ja kunkin vaiettuja salaisuuksia.

Tämä oli hyvä. Kehuihin ja ylistyssanoihin on pakko yhtyä, ja kieltämättä odotukset helmikuussa ilmestyvää seuraavaa teosta, Lopottia, kohtaan ovat aika korkealla. Eiköhän Tommi Kinnunen kuitenkin kykene lunastamaan odotukset kevyesti!

-Nti Kirjastotäti

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: