Carlos Ruiz Zafón: Marina.

Vaikka nti Kirjastotäti ei tietenkään koskaan erehdykään, taisi hän tällä kertaa tehdä pienen mielikuvaerheen. Hyvin pienen. Suorastaan mitättömän. Koska eihän nti Kirjastotäti tietenkään koskaan oleta mitään erheellisesti. Hän ei oleta, hän tietää.

Nti Kirjastotäti on hillonnut kirjahyllyssään ajat sitten lainaamaansa kirjaa, joka kiehtoi suurimmaksi osaksi johonkin ajallisesti kaukaiseen, mutta kuitenkin vielä käsitettävissä olevaan maailmaan sijoittuvan kansikuvansa ja suolaiselta mereltä tuoksuvan nimensä johdosta.

Etenkin koska nti Kirjastotäti oli lukenut takakannen lyhyesti tarinaan johdattelevat harvat sanat useita kuukausia aiemmin, ei hänellä ollut mitään todellisuuteen perustuvaa käsitystä siitä, mitä kirjalta olisi odotettavissa. Jostain syystä mielikuvat veivät hänet jonnekin satamakaupunkiin, missä päähenkilö – nuori, vastavihitty vaimo – olisi hyvästellyt merimiehensä tietämättä sisällään kasvavasta uudesta elämästä. Ja tietämättä tuon karskin merten kesyttäjänsä, tai lempeän kalastajan, nti Kirjastotäti ei ollut vielä ihan varma, lähteneen viimeistä kertaa kohti tyrskyjä. Päivät täyttyisivät odotuksesta, sekä lapsen että miehen, maiseminaan pienen merenrantakylän koviksi tallatut polut ja ylväinä meren yllä seisovat jylhät kalliot.

Mutta ei. Kirja pysyttelee tiukasti Barcelonan kaduilla näyttäen vain lyhyen pilkahduksen merestä yhden päiväretken muodossa, ja kuljettaen tarinaa kapeilla kujilla ja pölyjen peittämien kerrostalojen portaikoissa. Lisäksi, koska nti Kirjastotäti oli odottanut puhtaasti ns. todelliseen maailmaan perustuvaa fiktiota, olivat tekstin scifimäiset piirteet todellinen yllätys.

Kirja ei missään nimessä ollut huono. Sehän tässä päänvaivaa aiheuttaakin. Kerronta oli oivallista, juonessa oli järkeä, eikä keskeyttäminen käynyt mielessäkään. Mutta kun odottaa jotakin ihan muuta, on vaikea eläytyä tarinaan kokonaan. Sitä kahlaa tekstiä eteenpäin odottaen sitä murheellista merimaisemaa.

Ihmisten kohtalot olivat kieltämättä lumoavia. Niissä oli sellaista vanhanaikaista romantiikkaa, oikein oivallista. Mutta silloin kun odottaa jotain muuta, hyväkin tarina toisesta aiheesta jättää väkisin hieman kylmäksi.

Nti Kirjastotäti uskaltaa silti suositella kirjaa sellaisille, jotka haluavat hieman kokeilla scifiä turvalliselta maaperältä katsottuna, siis lukien perinteisempää tarinaa kevyellä mausteella, tai oikeastaan kenelle tahansa, joka hiemankin tietää, mitä on tulossa. Todennäköisesti et tule pettymään, et ainakaan kovin pahasti.

– Nti Kirjastotäti

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: